Uutisia

1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 | 32 | 33
Suomelle 15 mitalia EM-kilpailuista
Vuoden 2018 Taekwon-Don EM-kilpailut kilpailtiin 12.-15.4. Sloveniassa. Suomesta kilpailuihin osallistui 31 urheilijaa, 5 valmentajaa ja 3 tuomaria. Espoolaisista mukana olivat kilpailemassa Minna Kivinen ja Antti Rintanen sekä tuomarina Teppo Häyrynen.

Suomalaiset voittivat kilpailuista yhteensä 15 mitalia: 3 kultaa, 4 hopeaa ja 8 pronssia. Espoolaiskilpailijat eivät yltäneet mukaan mitalitaistoon ja jäimme tällä kertaa mitaleitta. Suomi sijoittui tuloksellaan maiden välisessä mitalivertailussa kahdeksanneksi.

Onnittelut kaikille mitalisteille! Maajoukkueen katseet kääntyvät pikku hiljaa jo tulevaan ja ensi keväänä pidettäviin MM-kisoihin.
(18.04.18)
EM-kilpailut 2018 alkavat
Vuoden 2018 Taekwon-Don Euroopan mestaruuskilpailut kilpaillaan Slovenian Mariborissa 12.-15. huhtikuuta. Kilpailuihin osallistuu yli 600 kilpailijaa, joista 32 Suomesta.

Suomen maajoukkueessa kilpailevat myös seuramme urheilijat Antti Rintanen ja Minna Kivinen. Boosabumnim Minna ottelee alle 68-kiloisten ottelussa kehällä 3 lauantaina aamupäivällä. Boosabumnim Antti ottelee alle 78-kiloisten ottelussa lauantaina iltapäivällä niin ikään kehällä 3. Lisäksi kumpikin kilpailee joukkuelajeissa. Espoosta mukana kisoissa on myös Sabumnim Teppo, joka hoitaa tuomarin tehtäviä.

Kilpailuiden etenemistä voi seurata tulospalvelusta:
Tulospalvelu
(10.04.18)
Kevätkokous
Seuramme sääntömääräinen kevätkokous pidetään 26.3.2018 kello 19 alkaen Mankkaanpuron koululla (Vanhan-Mankkaan tie 17, 02180 Espoo).

Kokouskutsu
(12.03.18)
Mitaleita Black Eagle Openista
Seuramme osallistui 10.3. Tampereella pidettyyn Black Eagle Openiin neljän kilpailijan voimin. Juuso voitti A-juniorien sarjoissa kultaa sekä liikesarjoista että ottelusta, ja hänet palkittiin lisäksi kilpailuiden parhaana junioripoikana. Boosabumnim Katariina voitti pronssia sekä liikesarjoista että ottelusta, ja Boosabumnim Antti voitti kultaa ottelusta. Mitalien lisäksi saatiin kaikille paljon arvokasta kokemusta ja oppia sekä ideoita tulevaan harjoitteluun. Huoltajina toimivat Sabumnimit Teppo ja Veera Häyrynen. Onnittelut kaikille mitalisteille!
(10.03.18)
Liikunnan ansiomerkki Sabumnim Tepolle
Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain liikunnan ja urheilun ansiomerkkejä suomalaisen liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille. Seuramme pääopettajalle Teppo Häyryselle myönnettiin 26.2.2018 ansiomitali kullatuin ristein.

Teppo Häyrynen on pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti käyttänyt suuren osan elämästään liikunnan mahdollistamiseen seuratasolla sekä hallinnon että valmennustoiminnan puolella ja lisäksi toiminut liittotason tehtävissä lajin edistämiseksi. Hän on toiminut vapaaehtoisena Taekwon-Do-valmentajana vuodesta 1995 lähtien ja Espoon TKD-seura ry:n pääopettajana vuodesta 2008 lähtien. Hän on opettanut Taekwon-Doa itsepuolustus- ja kuntoliikuntamielessä sadoille espoolaisille sekä kilpaurheilurintamalla valmentanut neljä kilpailijaa Euroopan mestaruuteen. Hän on toiminut 14 vuotta seuramme puheenjohtajana ja ollut mukana viidessä Suomen ITF Taekwon-Do ry:n valiokunnassa, muun muassa kilpailu- ja tuomarivastaavana vuosina 2005–2009 ja vyökoevastaavana vuosina 2012–2016.

Seura kiittää Sabumnim Teppoa tähänastisesta panostuksesta seuran ja lajin eteen ja toivoo työn jatkuvan vielä pitkään jatkossakin.
(26.02.18)
ITF Radix -seminaari Tampereella
Useissa maissa vieraillut ITF Radix -projekti saapui viimein Suomeen, kun Tampereen Taekwon-Do seura isännöi Radix-seminaaria 24.-25.2.2018. Projektin kehittäjät hollantilainen Robert Boer, VI Dan, ja norjalainen Roy Rolstad, V Dan, johdattivat viikonlopun aikana osallistujia Taekwon-Don perustekniikoista sovellettuihin itsepuolustustekniikoihin. Seurastamme seminaarille osallistuivat Sabumnim Teppo Häyrynen, Tiia Takalo ja Ossi Räisä.
(26.02.18)
Menestystä Roma Openista
Boosabumnim Antti Rintanen voitti kultaa alle 78-kiloisten ottelusta ja pronssia sarjavoittajien Grand Champion -sarjasta 24.-25.2.2018 Roomassa järjestetyssä Roma Open -kilpailussa. Kilpailuihin osallistui yli 600 kilpailijaa 15 eri maasta, ja mukana oli myös edustava joukko suomalaiskilpailijoita. Boosabumnim Antin sarjassa oli 16 kilpailijaa 8 eri maasta. Onnittelut Boosabumnim Antille ja kaikille muille mitalisteille!

Tulokset
(26.02.18)
Sunnuntain saldo SM-kisoista ja Helmi Cupista
Sunnuntaina oli vuorossa mustien vöiden ja aikuisten värivöiden ottelut. Lauantaina tuomarina toiminut Sabumnim Teppo Häyrynen vaihtoi lauantaina koutsin varusteisiin ja luotsasi kilpailijoita menestyksekkäästi. Seuraamme saatiin kolme uutta Suomen mestaria, kun Boosabumnimit Markus Kokko, Katariina Timonen ja Minna Kivinen voittivat omat ottelusarjansa. Värivöiden puolella Tiia Takalo otteli hopealle. Boosabumnim Antti Rintanen jäi hopealle omassa painosarjassaan, mutta näytti taitonsa miesten avoimessa ottelusarjassa voittaen kaikki ottelunsa.

Viikonlopun saldona siis 4 Suomen mestaruutta, 2 SM-hopeaa, 2 avoimen sarjan voittoa, 1 pronssi avoimesta sarjasta sekä Helmi Cupista 2 kultaa, 4 hopeaa ja 2 pronssia. Onnittelut kaikille mitalisteille!

SM-kilpailuiden tulokset
Helmi Cupin tulokset
(04.02.18)
Lauantain saldo SM-kisoista ja Helmi Cupista
Taekwon-Don SM-kilpailut vuosimallia 2018 järjestetään 3.-4.2. Sastamalassa. Samassa yhteydessä järjestetään perinteiseen tapaan värivöiden Helmi Cup, sillä SM-kilpailuihin voivat osallistua vain mustat vyöt. Kisoihin oli ilmoittautunut 227 kilpailijaa ympäri Suomea ja kisat käydään ennätyksellisesti viidellä kehällä.

Espoon joukkue koki pientä takaiskua kisojen alla useamman kilpailijan ollessa loukkaantunut tai sairastunut. Lauantaina kilpaili kuitenkin kahdeksan seuramme kilpailijaa. Veikko Anttila avasi päivän upeilla suorituksilla voittaen hopeaa A1-junioripoikien erikoistekniikoista, pronssia liikesarjoista ja kultaa ottelusta. Juuso Kokko hyppi itsensä niin ikään hopealle A2-junioripoikien erikoistekniikoissa ja voitti kultaa ottelusta suvereenisti. B-juniorien sarjoissa kilpaillut Luca Kalliomaa voitti ottelusta pronssia ja erikoistekniikoista hopeaa. Tässä poikien sarjassa potkittiin hyppypotkuilla todella korkealle ennen kuin voittaja ratkesi.

Mustien vöiden puolella Boosabumnim Markus Kokko saavutti upeasti pronssia poikien avoimessa liikesarjasarjassa 2 gup – 3. Dan, jossa oli 12 tasokasta liikesarjantekijää. Aikuisten puolella Sabumnim Veera Häyrynen voitti kultaa 4.–6. Danin liikesarjoista ja naisten avoimesta liikesarjasarjasta 2 gup – 6. Dan.

Sunnuntaina on vielä jäljellä mustien vöiden ja aikuisten värivöiden ottelut.
(03.02.18)
Kokemusta ja menestystä Hollannista
Seurastamme osallistui kuusi kilpailijaa Hollannissa 28.1.2018 järjestettyyn Open Dutchiin. Kilpailuihin osallistui yli 600 kilpailijaa 17 maasta.

Espoolaiset saivat kisoista paitsi kokemusta kansainvälisistä kisoista myös 3 kultaista ja 4 hopeista mitalia. Boosabumnim Antti voitti kultaa alle 78-kiloisten ottelussa. Juuso voitti kultaa sekä liikesarjoista (sarjassa oli 47 kilpailijaa) että ottelusta. Mona ja Boosabumnim Markus ottelivat hopeaa omista ottelusarjoistaan. Lisäksi Boosabumnim Minna otteli hopealle sekä omassa ottelusarjassaan että avoimessa sarjassa. Onnittelut mitalisteille!
(28.01.18)